Hietanen ja Köykkä kehitysvammaisten SM voittoihin
5.2.2019
Helsingin Ritz Biljardi järjesti kehitysvammaisten 8-pallon SM kilpailun jo 16 kerran. Tomas Hietanen on voittanut SM kultaa jo 12 kertaa. Marjo Köykkä saalisti jo kolmannen mestaruutensa.
Viime vuoden osallistujaennätyksen takia tällä kertaa pelaajamäärä rajattiin miehissä 48 ja naisten sarjassa 16 pelaajaan. Näin saatiin pelit sujuvasti vietyä läpi pelaajien ja avustajien päästyä kotimatkalle hyvissä ajoin.
Pelaajien taitotaso sekä sääntötuntemus on kehittynyt vuosien varrella huimasti, ottelut olivat useimmiten tasaisia sekä huippujännittäviä. Mitä pidemmällä kilpailussa edettiin, sitä tasokkaampaa peliä nähtiin. Semifinaaleissa oli jo tosi kyseessä, mitalit oli jo varmistettu ja kultamitalit taisivat siintää jo silmissä. Tämä näkyi pelaajien hieman hermostuneissa otteissa.
Joka tapauksessa finaalit olivat nautittavaa katseltavaa. Naisten puolella Marjo Köykkä ei antanut vastustajalleen Milla Venäläiselle mahdollisuuksia, vaan otti varman 2-0 voiton. Näin Köykkä sai jo kolmannen SM kullan tililleen.
Miehet pelasivat kolmeen voittoon. Ottelusta muodostuikin huippujännittävä, yleisön seuratessa kahden taitavan pelaajan suorituksia. Tomas Hietanen oli tapansa mukaisesti ennakkosuosikki ja näyttikin menevän omia teitään varmaan voittoon, hänen ottaessa 2-0 johdon haltuunsa varmalla pussituspelillä ja upeilla kiven liikutteluilla juuri oikeaan paikkaan. Finaalivastustaja Jani Leinonen pelasi läpi turnauksen varmaa peliä osoittaen hienoa teknistä osaamista. Kahden tappiollisen erän jälkeen Jani pääsi paremmin peliin mukaan tasoittaen tilanteeksi 2-2, joten päästiin ratkaisuerän kimppuun. Leinosella oli siinäkin omat mahdollisuutensa, mutta yksi virhe osoittautui ratkaisevaksi. Tomas Hietanen sai yhden paikan, josta ei erehtynyt sekä putsaten tämän jälkeen loput viisi palloa nätisti peräjälkeen ja kruunuksi kasin kulmaan.
Tomas Hietanen on osallistunut 15 kertaa kehitysvammaisten SM kisaan, eli yhdestä kilpailusta hän on ollut poissa. Hietasen meriittilista on todella vaikuttava, 15 kertaa hän on ollut mitaleilla; niistä 12 kultaa, 1 hopea ja 2 pronssia.
Kiitos Ritz Biljardille erinomaisesta kilpailutapahtuman järjestämisestä ja organisoinnista, samoin Markus Juvalle ammattitaitoisesta kilpailun johtajana toimimisesta. Kiitos myös pelaajille, he osaavat nauttia onnistumisista ja antavat arvon myös vastustajalle. Samoin kiitos kaikille ohjaajille, jotka olette vahvasti kisahengessä mukana ja toimitte otteluiden tuomareina. Vielä suurkiitokset Pekka Leistille Riilahden toimintakeskukseen, joka on kehitysvammaisten SM kilpailun perustaja.
Tulokset
Naiset
1. Marjo Köykkä
2. Milla Venäläinen
3. Eeva Elttula
3. Yolanda Karlsson
5. Mereta Kast
5. Paula Lehto
5. Minna Peltonen
5. Janette Teerenmaa
9. Emma Vaziri
9. Ulla Kotiranta
9. Tinja Vatanen
9. Sanna Riikonen
9. Jaana Töyry
9. Mari Pekkarinen
9. Anita Vitikko
9. Tiia Söderlund
Miehet
1. Tomas Hietanen
2. Jani Leinonen
3. Rasmus Hannula
3. Jussi-Pekka Puttonen
5. Saku Laitinen
5. Aleksi Alatalo
5. Vili Peltonen
5. Kalle Salaspuro
9. Joel Kasurinen
9. Jouko Latvaniemi
9. Niko Puranen
9. Riku Miesperä
9. Matias Villikka
9. Joonas Käpylä
9. Kari Halme
9. Tomi Kohomäki
17. Teemu Kankainen
17. Harri Erkkilä
17. Aleksi Timonen
17. Lari Mäkelä
17. Kim Syrjäläinen
17. Timo Jäppinen
17. Samuel Rantamäki
17. Joni Malinen
17. Jani Nykänen
17. Jukka Viertola
17. Heikki Meriläinen
17. Jussi Kuosa
17. Jere Lyytinen
17. Arto Serkelä
17. Vili Peltonen
33. Jesse Hakkarainen
33. Jussi Rantala
33. Max Östberg
33. Iivari Toosi
33. Daniel Joensuu
33. Kimmo Tuomainen
33. Tuomas Oikarinen
33. Sami Jantunen
33. Mika Sommarberg
33. Tuomas Syrjä
33. Osman Abdikani
33. Jonne Salin
33. Jesse Kiljunen