Uutiset
Kaisa aloittaa SM alkukilpailut
23.4.2015
Kaisabiljardi saa kunnian aloittaa tämän kauden SM-alkukilpailuiden sarjan tulevana viikonloppuna 25-26.4.2015. Yhteensä 79 pelaajaa on mukana Hyvinkään Biljardisalilla pelattavassa kilpailussa.…
Robin Hull ei saanut vielä parasta osaamistaan esille Shaun Myrphyä vastaan.
23.4.2015
Snookerin MM kilpailun ensimmäisen kierroksen ottelun ensimmäiset 9 erää eivät sujuneet Robin Hullin kannalta parhaissa mahdollisissa merkeissä. Englantilainen Shaun Myrphy otti ensimmäiseen jaksoon…
Jouni Tähdelle toinen EM kulta
23.4.2015
Jouni Tähti jatkoi tuttuun tapaan hieman heikommin menneen 8-pallon jälkeen ja pelasi itsensä Euroopan mestariksi 9-pallon pyörätuolisarjassa. Finaalissa kaatui Iso-Britannian Tony Southern 7-4. Pool…
Kara EM kilpailut alkavat Saksassa 24.4.2015
22.4.2015
Saksan Brandenburg isännöi toistamiseen karan EM kilpailuja kaikkien karan eri pelimuotojen osalta. Suomesta neljä pelaajaa mukana kolmen vallin karassa. Suomalaispelaajista kolmen vallin karaan…
Robin Hull kohtaa Shaun Myrphyn snookerin MM kisassa
21.4.2015
Suomen snookerammattilainen Robin Hull eteni toista kertaa peräkkäin snookerin maailmanmestaruuskilpailujen pääsarjaan Crucible-teatteriin Sheffieldiin 32 parhaan pelaajan joukkoon. Ensimmäisellä…
Mikkelissä saatiin päätökseen järjestyksessään jo 21. biljardin baariliiga-kausi
21.4.2015
Mikkelin Baariyhdistyksen järjestämä baariliiga huipentui lauantaina 18.4 käytyihin loppuotteluihin. Pelipaikkana toimi tänä vuonna Pelimanni pub. Kauden aikana mukana oli yhdeksän baarijoukkuetta,…
Seuravalmentajakoulutus Taso I käynnistyi
20.4.2015
Vuoden 2015 seuravalmentajakoulutus Taso I ensimmäinen kurssijakso pidettiin viime viikonloppuna Espoon Bowlcircuksessa. Kaksipäiväiselle kurssille osallistui yhdeksän valmentajaoppilasta, jotka…
Jani Uski saavutti 8-pallossa EM pronssia
20.4.2015
Kotkalainen Jani Uski otti uransa ensimmäisen henkilökohtaisen EM mitalin. Kahden vuoden takaa Uskilla on jo taskussaan joukkue EM pronssia. Pool Biljardin EM-kilpailut, Algarve, Portugali 11.4 –…
Suomi avasi mitalitilin poolin EM kisoissa
17.4.2015
Jouni Tähdelle EM-kultaa ja Marika Poikkijoelle EM-pronssia 10-pallossa Pool Biljardin EM-kilpailut, Algarve, Portugali 11.4 – 22.4.2015 10-pallo on saatu päätökseen miesten, naisten ja…
Maaliskuun pelaaja Tuomas Komi
16.4.2015
Komi voitti kaisan Red Ball Openin puhtaalla pelillä sekä saavutti SM hopeaa Pyramidin Pari SM kilpailussa. Lisäksi Komi voitti Pyramidin valtakunnallisen Divisioonasarjan mestaruuden. Tuomas Komi on…
Robin Hull snookerin MM-kisojen pääsarjaan!
16.4.2015
Robin Hull eteni toista kertaa peräkkäin snookerin maailmanmestaruuskilpailujen pääsarjaan Crucible-teatteriin Sheffieldiin 32 parhaan pelaajan joukkoon. Tänä vuonna pääsarjaan pääsemiseksi vaadittiin…
Aki Heiskanen paras suomalaisista EM straightissa
15.4.2015
Ensimmäinen laji on saatu päätökseen, Miesten straight pool oli hollantilaisten juhlaa Nick van den Bergin viedessä kultaa ja Niels Feijenin sijoituttua hopealle. Aki Heiskanen oli yhdeksäs. Pool…
Robin Hull lähellä Cruciblea
15.4.2015
Suomalainen snookerammattilainen Robin Hull on kolmen erävoiton päässä snookerin MM kilpailun pääsarjasta. Hull johtaa tiistaina aloitettua kolmannen karsintakierroksen ottelua Igor Figueiredoa (BRA)…
Robin Hull voitti jo toisen MM karsintaottelunsa
14.4.2015
Snookerin MM kilpailujen karsinnat ovat käynnissä. Suomen Robin Hull otti jo toisen voittonsa, nyt kaatui selvin 10-6 lukemin englantilaisen Ben Woollastonin. Ottelun alku oli tasainen Wollastonin…
Turun Seudun Pool ry:n finaalit pelattu
13.4.2015
Turussa pelattiin lauantaina Turun Seudun Pool ry:n järjestämän biljardiliigan finaalit Galaxie Centerissä. Jännittäviin finaalipeleihin oli kutsuttu neljästä divisioonasta playoff pelien neljä…
Pool EM kisat alkaneet straight poolilla
13.4.2015
Suomen joukkue on aloittanut kisaurakkansa poolin EM kilpailuissa Portugalin Algarvessa. Ensimmäisenä pelimuotona on straight pool, jossa edetään miesten osalta parhaillaan 32 pelaajan cupissa, jossa…
Tampereen firmabiljardiliigan 2014-2015 mitalistit selvillä
8.4.2015
Pispala-Pyynikin Yrittäjät ry:n ja Resulttia Solutionsin järjestämän Tampereen firmabiljardiliigan kausi 2014-2015 on saatu pelattua. Liigahistorian neljäs liigakausi, jonka pääyhteistyökumppani…
Huippuvireinen Kurt Maflin pudotti Robin Hullin jatkosta
2.4.2015
Robin Hull kärsi 1-5 tappion huippuvireeseen yltäneelle norjalaispelaaja Kurt Maflinille China Openin 16 parhaan kaaviossa. Ottelun jokaisessa pelatussa framessa nähtiin yli 50 pisteen sarja,…
Robin Hull jännitysnäytelmän voittajaksi
1.4.2015
Robin Hull voitti 32 pelaajan kaaviossa yli neljätuntisen taistelun englantilaista Mark Kingiä vastaan lukemin 5-4. Hull aloitti terävästi tehden 132 pisteen sarjan. Tämän jälkeen ottelun taso laski…