Robin Hull voitti kauden avauskisan

25.9.2022

Iiro Sirkiä, tuomari Erik Lindblom, Robin Hull (kuva: Anssi Välimäki)

Mestaruussarja RG1 Helsinki 24.-25.9.2022

Kotimainen snookerkausi avattiin Cabin Street Snookerilla 35 pelaajan voimin. Lauantaina pelattiin last 16 kaavio loppuun. Ensimmäinen kahdeksan joukkoon selvinnyt pelaaja oli kaavion pohjalta aloittanut Esa Oikarinen, joka voitti selkeästi Jussi Haapasaaren, Paavo Laihosen ja Juha Erkinmikon. Tuore PM-hopeamitalisti Jani Kananen tiputti Seppo Ojalan ja eteni sunnuntaille Oikarista vastaan. Sijoitetuista Patrik Tiihonen otti voiton Juha Lehdosta ja sunnuntaina vastaan asettui Esa Kaikumaa, joka voitti omassa ottelussaan Antti Ikosen vasta kontraerässä. Robin Hull sai vastaansa last 16 -kaaviossa Niko Järven, joka otti viime kaudella pari osakilpailuvoittoa divarissa. Järvi ei kyennyt haastamaan vielä Hullia, mutta otti lauantaina hienot voitot Tuukka Miettisestä, Lauri Koivulasta ja Tomi Leinosesta. Antti Tolvanen aloitti oman ottelunsa 20:30 aikoihin Ville Pirilää vastaan. Ottelu oli varsin hidas ja ratkesi Tolvasen 4-2 voittoon vasta klo 00:24. Pirilä oli vähällä tippua jo edellisellä kierroksella Jason Sormuselle, joka otti lauantaina voitot Mika Karjalaisesta ja Antti Lehmuksesta. Iiro Sirkiä ja Heikki Niva etenivät yläkaaviosta toisiaan vastaan. Sirkiä voitti Haapakosken selkein 4-1 numeroin. Timo Salovaara aloitti päivän yli kolmetuntisella 3-2 voitolla Lasse Alvesalosta ja seuraavalla kierroksella 3-1 voitto Tero Napparista kahdessa ja puolessa tunnissa. Last 24 -kaavion ottelu Jirka Maarasta vastaan oli päivän pisin ottelu ja ratkesi viiden tunnin väännön jälkeen lukemin 4-3. Tämä tarkoitti sitä, että kotimaan ykköspelaaja Heikki Niva pääsi aloittamaan ottelunsa Salovaaran kanssa vasta klo 22:05. Salovaaran terävin puhti oli ymmärrettävästi poissa ja ottelu päättyi ennen puoltayötä Nivalle 4-0.

Last 8- kaaviossa Oikarinen voitti selkeästi Kanasen. Kaikumaa ei voinut mitään Tiihoselle ja sama oli kohtalo Tolvasella Hullin kanssa. Mutta Sirkiän ja Nivan ottelu oli todella jännittävä. Sirkiä siirtyi nopeasti 2-0 johtoon, mutta Niva vei kolme seuraavaa erää. Sirkiä voitti kuudennen erän ja vei ottelun kontraan. Kontrassa Sirkiä oli jo viisikymmentä pistettä perässä, mutta teki yhden snookerin ja väriputsin loppuun ja kukisti Nivan viimeisellä mustalla. Nivan tappio tässä vaiheessa turnausta on todella harvinaista. Edellisen kerran vastaava tapahtui vuonna 2018 RG1:ssä, kun Tuure Lappalainen voitti Nivan samassa kohtaa kaaviota. Sen jälkeen Niva on ollut mukana 15 rg-kilpailussa, joista saavutuksena 13 voittoa ja kaksi kakkossijaa. Upea voitto siis Sirkiälle.

Sirkiä jatkoi seuraavalla kierroksella hyviä otteita ja voitti Oikarisen samoin kontraerässä. Sirkiä kohtasi finaalissa Robin Hullin, joka joutui tekemään myös täyden päivätyön Patrik Tiihosta vastaan. Robin kävi ottelun aikana varsin kuumana ja sai tuomarilta varoituksenkin, koska luovutti epäurheilijamaisesti erän, vaikka pisteet olisivat riittäneet erän voittoon. Lopussa Robin sai juonesta kiinni ja ratkaisi kontraerän 108 breakillä.

Finaalissa Hull voitti ensimmäisen erän. Sirkiä ryösti toisen erän viimeisellä mustalla, vaikka Robin oli siirtynyt 60 pisteen sarjalla 48 pisteen johtoon. Kolmas erä meni taas selkeästi Hullille 47 breakin turvin ja neljännessä syntyi viikonlopun suurin lyöntisarja 109. Sirkiä sai vielä kavennettua tilanteeksi 2-3, mutta Robin vei lopulta ottelun 4-2.

Hieno kauden avausturnaus sekä useita jänniä otteluita, mikä näkyi monessa kohtaa pelaajien tunnetilassa. Tuomarit joutuivat jakamaan viikonlopun aikana useita varoituksia snookeretiketin rikkomisesta. Yritetään muistaa jatkossa pettymyksen hetkellä, että ottelua ei luovutettaisi toisen lyöntivuorolla eikä silloin, kun pisteet vielä riittävät voittoon. Samoin pitää päästä eroon kepin heittelystä ja vallien hakkaamisesta, puhumattakaan ääneen kiroilemisesta.

(teksti: Petri Pallaspuro, kuvat: Anssi Välimäki)


LAST 35


Ottelutulokset


BREAKS

Robin Hull 109, 108, 106, 77, 74, 60, 60, 55, 50, 47, 41, 33

Patrik Tiihonen 95, 75, 62, 49, 49, 48, 40, 39, 38, 34, 33, 30

Esa Oikarinen 85, 80, 60, 59, 58, 52, 51, 42, 36, 31

Iiro Sirkiä 75, 51, 46, 44, 40, 39, 32

Heikki Niva 65, 41, 40, 35, 31

Antti Tolvanen 58, 40

Jani Kananen 44, 38, 31, 30

Juha Lehto 44

Timo Salovaara 41, 40, 36, 34, 31, 30

Kimmo Saarinen 38

Lauri Koivula 37

Pyry Salama 37

Jukka Haapakoski 34, 33, 30

Jirka Maaranen 32, 31, 30

Lasse Alvesalo 32

Antti Ikonen 31

Niko Järvi 31, 30

Jussi Haapasaari 30


Ranking (päivitetty 25.9.2022)


TULOKSET

1.Hull RobinABTkuTampere
2.Sirkiä IiroWCSTurku
3.Oikarinen EsaJBSJyväskylä
3.Tiihonen PatrikABTkuTurku
5.Kaikumaa EsaTSKKangasala
5.Kananen JaniTSNokia
5.Niva HeikkiEBKVantaa
5.Tolvanen AnttiCSSHelsinki
9.Erkinmikko JuhaCSSJärvenpää
9.Haapakoski JukkaCSSJärvenpää
9.Ikonen AnttiCSSEspoo
9.Järvi NikoKoKaKokkola
9.Lehto JuhaWCSSalo
9.Ojala SeppoCSSKerava
9.Pirilä VilleKeraSVantaa
9.Salovaara TimoOBKOulu
17.Laihonen PaavoGUTurku
17.Leinonen TomiCSSEspoo
17.Maaranen JirkaJSAJoensuu
17.Peltoniemi MarkoLaSnoHelsinki
17.Saarinen KimmoHBSHämeenlinna
17.Salama PyryCSSVantaa
17.Salo PerttiCSSHelsinki
17.Sormunen JasonCSSHelsinki
25.Haapasaari JussiGUTurku
25.Heino TimoCSSEspoo
25.Immonen SakuCSSVihti
25.Kaitarinne NikoCSSHelsinki
25.Koivula LauriTSKangasala
25.Lehmus AnttiRitzUusikaupunki
25.Nappari TeroTSTampere
25.Ylitalo JuhoCSSHelsinki
33.Alvesalo LasseKeraSEspoo
33.Karjalainen MikaKBTKajaani
33.Miettinen TuukkaCSSRauma