Tuija Soiniselle snookerin SM-kultaa
Naiset SM Helsinki 28.10.2023
Kolmetoista pelaajaa saapui kilvoittelemaan snookerin naisten Suomen mestaruudesta Cabin Street Snookerin salille. Edellisistä kisoista olikin vierähtänyt aikaa. Naisten SM on järjestetty ainoastaan vuosina 1993, 1994, 1995, 2005 ja 2006. Riitta Koskinen on voittanut neljä mestaruutta ja Aino Pehkosella on yksi mestaruus vuodelta 2005. Riitta ei päässyt tänä vuonna valitettavasti paikalle, mutta lupaili tulla vuoden päästä puolustamaan vanhoja mestaruuksiaan. Jutun lopussa on tuloksia ja kuvia aiemmista SM-turnauksista.
Pelaajat jaettiin neljään lohkoon, lohkoista kaksi parasta jatkoi cup vaiheeseen. A-lohkossa yksi kisan voittajasuosikeista, Laura Saarinen aloitti kisat takkuillen. Niukka voitto Johanna Heiskasesta ja niukka tappio Kata Palmille. Jatkopaikka ratkesi vasta viimeisessä pelissä. Voitto Tiengtam Nam Rotjanasta varmisti jatkopaikan ja kun Johanna Heiskanen yllätti Kata Palmin, vei Saarinen lohkovoiton. Heiskanen hienosti jatkoon lohkon kakkosena. Muut suosikit, Tuija Soininen ja Laura Berg voittivat omat lohkonsa puhtaalla pelillä. Myös Moona Korhonen voitti lohkonsa puhtaalla pelillä.
Omasta lohkostaan kakkosena jatkoon mennyt nuori Annika Suominen sai vastaansa edellisten, vuoden 2006 kisojen hopeamitalistin Laura Bergin. Berg voitti ensimmäisen erän ja toisessa erässä Suominen tarvitsi jo yhden snookerin, kun pöydällä oli 22 pistettä. Suominen nousi snookerin takaa erävoittoon ja vei myös kontran. Kylmähermoinen nuorukaisen pelasi jo
alkulohkossa kaksi tiukkaa peliä, joissa useammassa framessa nähtiin jännittävät loppuratkaisut.
Pelinsä kanssa alkulohkossa tuskaillut Laura Saarinen haki pelituntumaa snookeristeille poikkeuksellisella tavalla. Poolkeppi vaihtui lainaksi saatuun snookerkeppiin. Ei peli ainakaan huonommaksi mennyt. Saariselle ensin voitto Minna Ojalasta ja semifinaalissa kaatui hienosti taistellut Annika Suominen. Laura Saarinen finaaliin.
Alakaaviossa lohkovoittajat Moona Korhonen ja Tuija Soininen etenivät vaivatta semifinaaliin. Semifinaalissa ei ollut enää helppoa voittoa tarjolla. Tuija Soininen vei pelin tiukan väännön jälkeen kontrassa pinkillä. Tuija Soininen finaaliin. Moona Korhoselle ja Annika Suomiselle pronssia. Molemmille ensimmäiset henkilökohtaiset SM-mitalit!
Kisojen aikataulutus ei mennyt ihan nappiin. Pelit venyivät ennakoitua pidemmiksi. Olisi ehkä ollut parempi siirtää loppupelit sunnuntaille, mutta tällä kertaa päätettiin pelata kisat loppuun lauantaina. Otetaan tästä oppia ensi vuoteen.
Finaali aloitettiin puolilta öin ja vastakkain pitkän päivän aikana paljon pelejä pelanneet Laura Saarinen ja Tuija Soininen. Väsyneet pelaajat eivät ymmärrettävästi enää ihan parhaimpaansa pystyneet. Finaalista tulikin tahtojen taistelu. Ensimmäinen erä Soiniselle mustalla. Toinen erä
Saariselle. Myös kontrassa mentiin pitkään tasatahtia, väreille mentiin tasapistein. Tuija Soininen jaksoi pelata loppuväännön hiukan tarkemmin. Voitto ja Suomen mestaruus Tuija Soiniselle. Laura Saariselle hopeaa.
Tuomareita oli taas runsaasti paikalla. Lähes jokaisessa turnauksen ottelussa oli tuomari. Tästä iso kiitos Erik Lindblomille, joka on tehnyt ison työn tuomarien koulutuksessa ja tuomaritoiminnan organisoimisessa. Loppuvuoden aikana järjestetään vielä kaksi tuomariseminaaria, joista molemmista valmistunee kahdeksan tuomaria lisää. Toivottavasti uudet tuomarit ovat yhtä aktiivisia, kuin edellisestä seminaarista valmistuneet.
teksti ja kuvat: Anssi Välimäki
1. Tuija Soininen PaKlu
2. Laura Saarinen HyvBK
3. Annika Suominen WBS
Moona Korhonen PaKlu
5. Laura Berg CSS
Minna Ojala MSC
Johanna Heiskanen FBT
Tuuli Virtanen MPT
9. Kata Palm SSC
Tiengtam Nam Rotjana PaKlu
11. Elisa Holtari Ritz
Helinä Häkkänen EBK
Anu Sivonen CSS
LOHKO A
1. Laura Saarinen, 2w, +2, 314, avg +0,5
2. Johanna Heiskanen 2w, +2, 345, avg +0,5
3. Kata Palm 1w, -1, 330
4. Tiengtam Nam Rotjana 1w, -3, 292
LOHKO B
1. Tuija Soininen 2w, +3, 226, avg +1,5
2. Annika Suominen 1w, +0, 301, avg +0
3. Elisa Holtari 0w, -3, 217, avg -1,5
LOHKO C
1. Laura Berg, 2w, +4, 223, avg +2
2. Tuuli Virtanen 1w, +0, 156, avg +0
3. Helinä Häkkänen 0w, -4, 84, avg -2
LOHKO D
1. Moona Korhonen 2w, +2, 307, avg +1
2. Minna Ojala 1w, +1, 219, avg +0,5
3. Anu Sivonen 0w, -3, 100, avg -1,5
Valokuvat: Anssi Välimäki
1993
1. Riitta Koskinen
2. Karoliina Kaasila
3. Maria Kauppinen, Ruusa Korhonen
1994
1. Riitta Koskinen
2. Maria Kauppinen
3. Tuija Tiihonen, Mervi Tarvainen
1995
1. Riitta Koskinen
2. Tuija Tiihonen
3. Piritta Jokinen
2005
1. Aino Pehkonen
2. Riitta Koskinen
3. Jenni Salmen
2006
1. Riitta Koskinen
2. Laura Berg
3. Tuuli Virtanen, Marjella Frosterus