Tiihoselle mestaruus myös 6 redsissä
6 Reds SM Turku 18.-19.12.2021
Koronasta huolimatta päästiin joulun alla pelaamaan 6 Redsin SM-kilpailut Turussa. AuraBiljardissa pelattaviin kisoihin oli ilmoittautunut 42 pelaajaa, joista lopulta paikalle saapui 41 snookerintaitajaa. Tuomareina oli tällä kertaa mukana kaksikko Max Johansson ja Ilkka Lehtinen, joille kummallekin jälleen kerran suurkiitokset hienosta tuomaroinnista! Juuri tuomareiden läsnäolo kisapaikalla nostaa "kisafiiliksen" kattoon..
Kisat aloitettiin klo 10 ja pelimuotona oli suora cup bo9. Moni sai huomata jo alkumetreillä, että 6 reds on aivan eri peli ainakin taktisesti kuin itse snooker. Pienet sääntöerot snookeriin tekivät sen, että ainakin alkupeleissä nähtiin muutamia eriskummallisia virheitä. Allekirjoittanutkin teki yhdessä erässä sellaisen virheen, ettei edes kehtaa kirjoittaa tähän raporttiin.
Alkukierroksilla nähtiin muutamia tiukkoja vääntöjä. Riku Santala meni 4-2 johtoon Toni Savosta vastaan, mutta kuin ihmeen kaupalla Toni kairasi vielä 5-4 voiton, vaikka ei saanutkaan peliään kunnolla käyntiin. Kalle Uron ja Pertti Salon kolmen ja puolen tunnin taistelu päättyi Pertin voittoon 5-4.
Kisojen maraton nähtiin kahden Antin välillä, siis Lehmuksen ja Tolvasen. Yli viiden tunnin spektaakkeli tiesi sitä, että odotettavissa oli aamuyön snookeria. Lopulta Antti Lehmus vei matsin nimiinsä numeroin 5-4. Lehmuksen pelit jatkuivat pienen tauon jälkeen Seppo Ojalaa vastaan ja taas mentiin kontraan, jonka Antti voitti ja hups kello olikin jo puoli kaksi yöllä! Eelis Lappalainen pelasi itsensä sunnuntaille kahdeksan joukkoon voittamalla Erkinmikon 5-1 vakuuttavalla pelillä, vaikka ei ollut lyönyt lyöntiäkään muutamaan viikkoon.
Sunnuntaina kahdeksan parasta aloitti pelit taas kello kymmenen. Patrik Tiihonen voitti Iiro Sirkiän 5-3.Iiro oli jo 3-2 johdossa, mutta Pate vei vakuuttavasti viimeiset kolme erää. Heikki Niva vastaan Esa Kaikumaa päättyi Nivalle 5-1. Esa ei oikein pysynyt tällä kertaa Heikin kyydissä ja peli oli valmis melko lyhyessä ajassa. Eelis Lappalainen aloitti vahvasti Jere Virtarantaa vastaan ja meni 3-0 johtoon. Hetken jo näytti, että Eelis vie pelin 5-0, mutta niin vain Jere tuli takaisin peliin mukaan ja voitti jännitysnäytelmän 5-4. Jukka Haapakoski voitti Antti Lehmuksen 5-1. Olisikohan lauantainen yli 12 tunnin uurastus vienyt Antilta parhaan terän.
Näin oli saatu semifinaaliparit pakettiin: Patrik Tiihonen - Heikki Niva ja Jere Virtaranta - Jukka Haapakoski. Paten ja Heikin matsista oli odotettavissa titaanien taistelu, ja sitähän se olikin. Ottelun tärkeys näkyi muutamaan otteeseen räikeinä virheinä, vaikka kaiken kaikkiaan pelin taso oli todella hyvä. Patrik voitti ottelun 5-3 ja selätti Heikin pitkästä aikaa, olisikohan edellisestä voitosta jo pari vuotta aikaa. Jere Virtarannan ja Jukka Haapakosken semifinaali päättyi myös tulokseen 5-3. Jere antoi taas etulyöntiaseman vastustajalleen päästämällä Jukan 4-0 johtoon, tällä kertaa loppukirikään ei enää auttanut. Pronssimitali tuli kuitenkin Jerelle kaulaan.
Finaalissa kohtasivat Patrik Tiihonen ja Jukka Haapakoski. Patrik voitti finaalin 5-1, vaikka näytti että paras pelivire oli jo käytetty tiukassa semifinaalissa. Haapakoskelle hienosti hopeaa ja Patelle 6 Reds kultamitali jatkoksi viime viikonlopun snookerin juniorimestaruudelle. Onnittelut vielä kaikille mitalisteille!
Kaiken kaikkiaan kisajärjestelyt sujuivat mallikkaasti ja pelaajien palautteesta päätellen kaikki viihtyivät myös jälkipeleissä.
teksti ja kuvat: Marko Parkkola
1. Patrik Tiihonen ABTku
2. Jukka Haapakoski CSS
3.-4.
Heikki Niva EBK
Jere Virtaranta HyvBK
5.-8.
Esa Kaikumaa TSK
Eelis Lappalainen ABTku
Antti Lehmus Ritz
Iiro Sirkiä WCS
9.-16.
Ville Pirilä KeraS
Marko Parkkola ABTku
Toni Savonen ABTku
Sami Karttunen CCA
Juha Erkinmikko CSS
Jari Heikkilä JBS
Pertti Salo CSS
Seppo Ojala CSS
17.-32.
Paavo Laihonen WCS
Mikko Salama CSS
Tero Halttunen JBS
Antti Silvo CSS
Pyry Salama CSS
Riku Santala BCR
Tomi Leinonen Biklu
Jani Kananen TS
Jussi Haapasaari GU
Juha Lehto WCS
Antti Joutsen BCR
Tuure Lappalainen ABTku
Jani Venäläinen CST
Kalle Uro ABTku
Atte Husu CSS
Antti Tolvanen CSS
33.-42.
Magnus Glader KK-79
Lauri Koivula TS
Miika Asunmaa GU
Sami Ollila WCS
Tero Nappari TS
Juhana Hautala WCS
Niko Järvi KoKa
Patrik Lehtinen ABTku
Mika Hummelin CST
Lauri Vaininen ABTku DNS
BREAKS
Tiihonen 73, 72, 56, 42, 38, 37, 37, 30
E.Lappalainen 68, 49, 32
Sirkiä 50, 46, 41
Niva 46, 39, 34, 33, 31, 30
Venäläinen 35
Pirilä 34
Joutsen 33
Laihonen 33
Virtaranta 33
Leinonen 32
Uro 31