RG2

RG2 Helsinki Cabin Street Snooker 17.-18.10.2020

 

Mäkilälle ensimmäinen turnausvoitto

 

Uuden ajan divisioonan ensimmäinen RG-kisa pelattiin Cabin Street Snookerin tiloissa, ja divisioonan kruunusta tuli paikalle taistelemaan 21 snookeristia. Peliformaattina tuplaeliminaatio bo3 ja sunnuntaina semifinaalit ja finaalit bo5. Kisaajista suurin osa tuli Helsingistä, mutta paikalle oli saapunut myös Tero Halttunen Jyväskylästä, Pekka Hämäläinen Tampereelta ja Timo Paavilainen Lahdesta. LaatuSnooker edusti vahvasti viidellä osanottajallaan. Loput pelaajat olivat kotiseuran edustajia lukuunottamatta MosaBiljardin Ismo Kosoa.

Kisat etenivät sutjakkaasti ja yli kolmen tunnin koitoksia ei tällä kertaa nähty. Lauantai-iltana pelattuun 8-cuppiin selvittivät tiensä Cabinin Pentti Pällijeff, Juho Ylitalo sekä Saku Immonen. LaatuSnookerilta cuppiin tiensä raivasivat Timmo Kotilainen, Markus Mäkilä ja Saku Liuksia. Lisäksi Cupissa pelasivat MosaBiljardin Ismo Koso ja TS:n Hämäläinen. Lauantain palkintopeleihin aamulla saapuivat Hämäläinen, Ylitalo, Liuksia ja Mäkilä.

LaSno:n jäsenten välisessä semifinaalissa Mäkilä teki selvää jälkeä Liuksiasta, vaikka edellisten matsien perusteella Liuksia lähti otteluun ennakkosuosikkina. Parissa tunnissa tauluun 0-3 ja kohti uran ensimmäistä finaalia. 

Toisessa semifinaalissa kohtasivat Hämäläinen ja kotisalillaan pelannut Ylitalo. Kahden erän jälkeen tilanne oli tiukka 1-1, mutta tämän jälkeen Hämäläinen vei seuraavat kaksi erää ja hankki tuloksella 3-1 tiketin kohti glooriaa eli uuden ajan divarin finaalia. 

Finaalissa Mäkilä otti vakuuttavan tuntuisen 2-0 johdon noin tunnissa ja vaikutti dominoivan tiensä kohti ensimmäistä suurta voittoansa. Sisuuntunut Hämäläinen kuitenkin löysi lyöntinsä kolmannessa erässä, ja momentumin saatuaan itselleen otti vakuuttavasti kaksi erää itsellensä ja tilanteessa 2-2 siirryttiin ratkaisevaan erään. Viimeisessä erässä tiukan taiston jälkeen Mäkilä alkoi löytämään lyöntiänsä uudestaan, ja väripalloilla Markus voitti kisan ja uuden ajan divarin suurpokaalin itsellensä! Onnea Markus Mäkilä ja LaatuSnooker!

Vaikka pelaajat paljon pelasivatkin, niin suurimman työn turnauksessa teki ensi kertaa virallisia otteluita tuominnut Sami Erkkilä. Pitkän lauantain jälkeen Sami tuli tuomitsemaan vielä toisen semifinaalin ja finaalinkin. Sami teki hyvää työtä pöydän ääressä ja saikin kiitosta pelaajilta. Kiitos Sami, toivottavasti sinua nähdään myöhemminkin tuomitsemassa!

 

Breaks:

Liuksia 38

Hämäläinen 32

 

Teksti ja kuvat: Niko Kaitarinne

 

KILPAILUKUTSU

 

TULOSPALVELU

 

KAAVIOT

Tuplaeliminaatio

8-cup

 

TULOKSET

1. Markus Mäkilä LaSno (2500p)

2. Pekka Hämäläinen TS (2000p)

3.-4.  

Saku Liuksia LaSno (1500p)

Juho Ylitalo CSS (1500p)

 

5.-8.   

Saku Immonen CSS (1000p)

Ismo Koso MoBi (1000p)

Timmo Kotilainen LaSno (1000p)

Pentti Pällijeff CSS (1000p)

 

9.-12.  

Timo Heino CSS (800p)

Juhani Koskelin CSS (800p)

Tapio Nupponen CSS (800p)

Santtu Vilhunen CSS (800p)

 

13.-16.

Tero Halttunen JBS (600p)

Mikko Salama CSS (600p)

Pyry Salama CSS (600p)

Välimäki Anssi CSS (600p)

 

17.-21.  

Jukka Hirvonen LaSno (400p)

Jesse Hyvärinen CSS (400p)

Esa Innamaa LaSno (400p)

Timo Paavilainen LS (400p)

Risto Määttänen CSS (400p)

 

BREAKS

Liuksia 38

Hämäläinen 32