RG7
Divisioona RG7 Oulu OB 16.-17.1.2016
Koskelalle kauden toinen ykkössija divarissa
Kauden seitsemäs divarikisa pelattiin Oulun City Biljardissa 12 pelaajan voimin. Isäntäseura Oulun Biljardöörien lisäksi edustusta oli Rovaniemeltä, Kokkolasta, Seinäjoelta ja Salosta. Lauantaina pelatussa tuplaeliminaatiovaiheessa ei koettu jättiyllätyksiä vaan ennakkosuosikit raivasivat tiensä kahdeksan parhaan joukkoon. Aikataulun salliessa lauantai-iltana päätettiin vielä pelata puolivälierät.
Mika Virran ja Recep Korkmazin lähes 3,5 tuntinen taisto päättyi lopulta katkaisuerän väripalloilla Virran hyväksi 3-2 ja Virralle ensimmäinen semipaikka ja pokaali kotiinviemisiksi oli varma. Toisessa puolivälieräparissa jouduttuaan nopeasti 2-0 tappiolle Joona Koskelan käsittelyssä Seinäjoen nuorimies Matti Rantala paukutti kisojen toiseksi suurimman sarjan 55. Yhteensä neljällä listabreikillä höystetty ottelu päättyi kuitenkin Koskelan 3-1 voittoon ja Rantala joutui kotimatkalle, mutta hänen lupaavia otteita saadaan juuri armeijasta kotiutuneen nuoren miehen omien puheiden perusteella seurata kisoissa vielä kevään mittaan.
Alakaaviossa OB:n Aaro Lukkarinen ja Tuukka Miettinen tarjosivat myöhäisillan draamaa etenemällä tasatahtia katkaisuerään. Viimeisessä erässä Tuukka osoittautui kuitenkin vahvemmaksi ja Aaron koko päivän kestänyt taisto päätyi jälleen lähelle palkintosijoja. Viimeisessä parissa kohtasivat niinikään seurakaverit RBK:n Jouko Niemelä ja Eemeli Laurinolli. Ensimmäisessä erässä Niemelä pääsi aina mustan peliin asti, mutta Eemelin hermot pitivät ja hän kuittasi kisojen toisen 3-0 voiton vanhasta kilpakumppanistaan.
Välierissä Virta joutui taipumaan Koskelalle ensimmäisessä tiukemmassa erässä ja sen jälkeen parissa selkeämmässä ja loppulukemat 3-0. Toinen välierä oli tiukempi ja Eemelin siirryttyä 1-0 johtoon toisesta erästä käytiin kova taisto. Värikkäiden vaiheiden jälkeen ottelu oli 2-0, mutta Miettinen unohti nopeasti toisen erän pettymyksen ja kavensi ripeästi tilanteeseen 2-1. Rovaniemen peluri osoittauti kuitenkin kovuutensa ja nappasi tyylikkäällä väriputsilla 3-1 voiton ja finaalipaikan.
Finaalissa Laurinolli naputti yhteensä kolme listabreikkiä Koskelan kangerrellessa pussituspelinsä kanssa. Toisen erän ryöstö piti Koskelan kuitenkin tuntumassa. Laurinollin mentyä 2-1 johtoon Koskela sai hieman juonen päästä kiinni ja eteni hyvällä peruspelillä ja parilla ilkeällä snookerilla 4-2 voittoon. Finalistit olivat kisojen selkeästi parhaat sarjanrakentajat yhteensä viidellätoista yli kolmikymppisellä kisojen yhteensä kahdestakymmenestä. Suurin sarja oli Laurinollin 59.
(teksti: Joona Koskela)
KAAVIOT
TULOKSET
1. Joona Koskela OB (2000p)
2. Eemeli Laurinolli RBK (1800p)
3. Tuukka Miettinen OB (1300p)
Mika Virta SaBik (1200p)
5.-8. Aaro Lukkarinen OB (1000p)
Recep Korkmaz OB (1000p)
Matti Rantala SeBK (900p)
Jouko Niemelä RBK (800p)
9.-12. Petri Pallaspuro KoKa (600p)
Marko Kekkonen OB (600p)
Saku Kaikkonen OB (600p)
Antti Hiltunen OB (600p)
Olli Vikstedt w/o
BREAKS
Laurinolli 59, 45, 43, 41, 32, 30, 30
Rantala 55, 30
Koskela 49, 45, 42, 40, 39, 37, 31, 30
Korkmaz 36
Lukkarinen 30
Miettinen 30
Tilastot
75 frames
30+ breaks 20 kpl (3,8 frames/30+)
50+ breaks 2 kpl (37,5 frames/50+)
Lauantai klo 12:00 - 22:15 (tuplaeliminaatio + last 8)
Sunnuntai klo 13:00 - 18:00
Divisioona ranking RG7 jälkeen:
1 | Heikki Niva | EBK | 2000 |
2 | Pena Pällijeff | CSS | 2000 |
3 | Johannes Kauhanen | KK-79 | 2000 |
4 | Joona Koskela | OB | 2000 |
5 | Eemeli Laurinolli | RBK | 1800 |
6 | Jukka Hämäläinen | CSS | 1700 |
7 | Juha Erkinmikko | Brode | 1700 |
8 | Jukka Haapakoski | Brode | 1600 |
9 | Mika Virta | SaBik | 1400 |
10 | Jukka Tahvanainen | CSS | 1300 |
Pekka Tuomaala | HeiBk | 1300 | |
12 | Antti Lehmus | Ritz | 1300 |
13 | Tuukka Miettinen | OB | 1300 |
14 | Tuure Lappalainen | WCS | 1200 |
15 | Tommi Hautanen | WCS | 1200 |
16 | Tom Stormbom | CSS | 1000 |
17 | Eelis Lappalainen | WCS | 1000 |
18 | Recep Korkmaz | OB | 1000 |
Aaro Lukkarinen | OB | 1000 | |
20 | Matti Rantala | SeBK | 900 |
21 | Niko Järvi | Brode | 800 |
22 | Jussi Aho | PPS | 800 |
23 | Paavo Laihonen | PBK | 800 |
Marko Parkkola | CST | 800 | |
25 | Jouko Niemelä | RBK | 800 |
26 | Sami Hovi | CSS | 600 |
Niko Kaitarinne | CSS | 600 | |
28 | Santeri Aaltonen | SaBik | 600 |
Jonne Ritari | CST | 600 | |
30 | Petri Pallaspuro | KoKa | 600 |
Antti Hiltunen | OB | 600 | |
Marko Kekkonen | OB | 600 | |
Saku Kaikkonen | OB | 600 | |
34 | Samuli Peltonen | Ritz | 400 |
Toni Kemppainen | C-PL | 400 | |
Pyry Vaininen | CST | 400 | |
Roope Ruokonen | Biklu | 400 | |
38 | Olli Salo | Maffi | 400 |
Tero Aho | CSS | 400 | |
Janne Tammenlehto | C-PL | 400 | |
Johannes Heinävaara | KK-79 | 400 | |
42 | Seppo Jehkonen | CSS | 200 |
43 | Iiro Sirkiä | WCS | 200 |
Joonas Tupala | CST | 200 | |
Ali Rezai | CST | 200 | |
Saku Veikkanen | BCL | 200 | |
Eelis Paavilainen | C-PL | 200 | |
Onni Vaininen | CST | 200 | |
49 | Teijo Holmsten | CST | 100 |
Heikki Ranne | CST | 100 | |
Ville Tuomala | CST | 100 | |
Sami Ollila | CST | 100 | |
Tuomo Perkonoja | SaBik | 100 | |
Risto Vainio | TBK | 100 | |
Lauri Vaininen | CST | 100 |