Tulospalvelu (Rankinglistat)

TULOSPALVELUJÄRJESTELMÄ biljardi.org ESITTELY

Pelaajien arvonta ja sijoittaminen suoritetaan aina koko kaaviolla, riippumatta siitä pelataanko kilpailut yhdessä tai useammassa pelipaikassa. W.O:n jakaminen aloitetaan aina korkeimmalle sijoitetusta pelaajasta. Jos kilpailussa ohjeen mukaan sijoitetaan esim. RG-listan neljä parasta pelaajaa - nostetaan RG-listan korkeimmalla sijalla oleva pelaaja sijoitetuksi pelaajaksi, jos varsinainen sijoitettu pelaaja RG-listan mukaan ei ota osaa kilpailuun. Kilpailutoiminnassa käytetään Resulttia Solutionsin kilpailuvetosivustoa www.biljardi.org. Suurin osa poolin kilpailuista organisoidaan sen avulla. Resulttia Solutionsin tekemät vanhemmat kilpailukaaviot ovat myös ladattavissa ja käytettävissä SBiL:n sivustolta tarvittaessa. Kilpailuilla voi olla myös erikoissääntöjä kaavioiden ja sijoittamisien käytöstä ja näistä tarkemmin kunkin sarjan ja kilpailun kohdalla erikseen.

Biljardi.org on kilpailunhallintajärjestelmä, joka on toteutettu Suomen Biljardiliitto ry:n, sen jäsenseurojen ja pelaajien käytettäväksi. Kilpailunjärjestäjät voivat käyttää järjestelmää kilpailuiden järjestämiseen ja reaaliaikaiseen tulospalveluun.

Järjestelmänä Biljardi.org on erittäin monipuolinen ja kattava sekä mahdollisimman pitkälle automatisoitu. Se on suunniteltu täysin reaaliaikaiseksi. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että esim. rankinglistat päivittyvät reaaliajassa sitä mukaan, kun kilpailut ja ottelut etenevät. Myös kaikki mahdolliset kilpailuihin liittyvät tiedot ilmoittautumislistoista aina kaavioihin ja tulosluetteloihin saakka ovat täysin reaaliaikaisia. Järjestelmä ei rajoitu ainoastaan yhdessä pelipaikassa järjestettäviin kilpailuihin vaan se mahdollistaa reaaliaikaisen tulospalvelun usean pelipaikan yhteiskisoissa. Suunnittelu- ja kehitystyö ovat olleet valtaisa ponnistus ja etenee vaiheittain.


Biljardi.org kilpailunjärjestäjille ja järjestelmän käyttö pääpiirteissään

Biljardi.org-palvelun käyttöönoton ensimmäisessä vaiheessa kaikki kilpailunjärjestäjät saavat järjestämänsä kilpailun alla Internet-osoitteen ja tunnukset, joilla he pääsevät kirjautumaan kilpailukohtaiseen hallintaosioon. Biljardi.org-järjestelmään kirjautumisen jälkeen kilpailun ilmoittautumislista, kaaviotyypin valinta, kilpailukaavio ja sen arvonta, cup-kaavio ja sen arvonta sekä tulosluettelo ovat käytettävissä.

Kilpailunjärjestäjille on tarjolla mahdollisuus tutustua järjestelmään ja testata kilpailunvetoa käytännössä. Kilpailunhallinnan demoversiosta on poistettu mahdollisuus lisätä uusia pelaajia ja ilmoittautumisia sekä poistaa ilmoittautumisia. Todellisuudessa kaikki kilpailuihin ilmoittautumiset ja peruutukset näkyvät Biljardi.org:ssa välittömästi.

Toisin sanoen kisajärjestäjä ja kaikki muutkin näkevät kulloisenkin ilmoittautumistilanteen netistä. Kun ilmoittautumisaika päättyy ja kaikki pelaajat on lisätty ilmoittautumislistalle, on kilpailunjärjestäjän aika arpoa kaavio. Ensitöikseen kilpailunjärjestäjä voi kirjautua sisään ja valita Kilpailuasetukset-sivulta sopivan kaaviopohjan. Kun kaaviopohja on valittu, kaavion arvonta tapahtuu Ilmoittautumislista-sivun oikean laidan Arvo kilpailukaavio -painikkeella. Kaikille julkinen arvottu kaavio otteluineen löytyy Kilpailukaavio-linkistä.

Kilpailukaavion hallinnassa perusperiaate on se, että jokainen ottelu on aloitettava ja lopetettava. Kun näin toimitaan, siirtyvät pelaajat kaaviossa automaattisesti eteenpäin sen perusteella, ovatko he voittaneet vai hävinneet ottelunsa. Toinen nyrkkisääntö on se, että sitä kohtaa klikataan, mitä halutaan muokata. Ei käytetä tuplaklikkausta vaan yksi painallus riittää. Jos halutaan vaihtaa esim. ottelun pelaajan erämäärää, klikataan erämäärän kohdalla ja valitaan uusi erämäärä. Ei tarvitse kirjoittaa mitään, klikataan vain hiirtä.

Kilpailukaavion ylälaidassa ovat eri pelimuotoihin viittaavat painikkeet pallosymboleineen, joita klikkaamalla voi valita, moneenko voittoon tai pisteeseen kutakin kilpailussa pelattavaa pelimuotoa kyseisellä kierroksella pelataan. Jokaisen kierroksen voittomäärät on syytä määrittää, jotta systeemi tietää, mikä on voittoon vaadittava erä- tai pistemäärä. Tällöin se osaa tulosten mukaan siirtää pelaajia kaaviossa.

Jokaista ottelua voidaan muokata ennen ottelun alkua, ottelun ollessa käynnissä tai ottelun jo päätyttyä. Ennen ottelua se on mahdollista aikatauluttaa.  Pelimuodon lisäksi voidaan valita, missä pelipaikassa ja millä pöydällä kukin ottelu pelataan. Pöytävalintapainiketta ympäröivän kehyksen väri osoittaa, mihin pelipaikkaan ottelu on laitettu pelattavaksi. Jos on kyse useamman pelipaikan yhteiskisasta, pelipaikassa 1 pelattavien otteluiden pöytäpainikkeen kehykset ovat eriväriset kuin pelipaikassa 2 pelattavien otteluiden.

Kun kilpailukaavion ottelun pelaajat näkyvät kaaviossa ja ottelutiedot ovat muutenkin sellaisessa kunnossa, että ottelu on mahdollista aloittaa, ilmestyy ottelun kaaviopaikan oikeaan alakulmaan punavalkoinen Play-painike. Sitä painettaessa ottelu alkaa ja samalla kaaviopaikka muuttuu punaiseksi merkiksi siitä, että ottelu on parhaillaan käynnissä. Erämäärää tms. ottelun yksityiskohtaa pystyy muokkaamaan ottelun ajan. Kun ottelu päättyy, valitaan pelaajien loppupisteet ja painetaan Play-painikkeen tilalle tullutta neliönmuotoista Stop-painiketta. Tämä päättää ottelun, tallentaa lopputuloksen ja siirtää pelaajat kaaviossa eteenpäin.

Kun kaikki varsinaisen kaavion ottelut on pelattu kierroskohtaiseen voittomäärään ja ne on lopetettu Stop-painikkeella, kilpailun cup-kaavio löytyy linkistä Cup-kaavio. Voittajien puolelta cupiin selvinneet pelaajat näkyvät jo cup-kaaviossa omilla paikoillaan. Heille vastustajat saadaan painamalla oikealla olevaa sinistä Arvo cup-kaavio -painiketta. Arvottu cup-kaavio on julkinen kaikille Biljardi.org-palvelun Internet-sivuilla käyville. Cupin kaavion hallinta toimii samaan tapaan kuin varsinaisen kilpailukaavionkin.

Kun kaikki cup-kaavion ottelut on pelattu (tai missä tahansa kilpailun vaiheessa), nähdään kilpailun lopputulokset ja pelaajille tulevat rankingpisteet linkistä Tulosluettelo ja rankingpisteet. Tulosluettelo on täysin automatisoitu. Se hakee tietoa ilmoittautumisista ja kilpailukaavion otteluista. Jos siis pelaajan kilpailu on yhä kesken, hänen kohdallaan ei näy sijalukua. Jos taas pelaaja on pudonnut kilpailusta ja sijoittunut esim. viidenneksi, viides sija näkyy hänen tietojensa yhteydessä. Rankingpisteet lasketaan automaattisesti kilpailusysteemin perusteella ja ne tallentuvat pelaajien tietoihin ilman lisätoimenpiteitä.

Biljardi.org kilpapelaajille ja kilpailuihin ilmoittautuminen

Kilpailuihin ilmoittaudutaan
https://www.biljardi.org/ kilpailuvetojärjestelmän kautta sivustolta:

https://www.biljardi.org/ilmoittautuminen/

Biljardi.org-palvelu tarkastaa lisenssit automaattisesti kilpailunjohtajan puolesta. Kilpailun ilmoittautumislistan sarakkeessa "Haettu lis." näkyvät haetut lisenssit eli tieto siitä, onko pelaajalla kilpailun aikana voimassa olevaa kilpailulisenssiä. Lisenssitieto ei ole täysin reaaliaikainen, mutta lisenssitiedot päivittyvät säännöllisesti jo ilmoittautumisaikana, ilmoittautumisajan päätyttyä ja vielä kilpailun aikanakin, jotta kaikki lisenssit näkyvät varmasti kilpailunjohtajalle ja pelaajalle itselleen.

Lisäksi Biljardi.org havaitsee automaattisesti, jos pelaaja on vaihtanut seuraa tai muuttanut paikkakunnalta toiselle. Muuttuneet pelaajatiedot päivittyvät ilmoittautumislistalle säännöllisesti, mutta eivät kuitenkaan vielä tässä vaiheessa täysin reaaliaikaisesti.