Biljardihistoriaa

Edellä oleva video on reilun 600 kuvan videosarja Biljardiliiton historiasta 1973-2005. Kuvat kerätty Suomen Biljardilehdestä.

___________________________________________

Byströmistä Immoseen - Suomen Biljardin Historia 1754 - 2002

Lyhyt johdanto biljardin kiehtovaan historiaan.

Vaikkakin biljardin johtohenkilöt herkästi tuomitsevat amerikkalaisten elokuvien antaman kuvan biljardista hämärien peliluolien ja roistojen harrastuksena, syyttäen Hollywoodia mustamaalaamisesta ja liioittelusta. Niin tosiasia on, että biljardin historiaa on vuosisadat leimannut selkeä kaksijakoisuus. Biljardia on alkuajoista alkaen pelattu innokkaasti sekä hoveissa että kartanoissa ja ns. älymystön edustajista ovat olleet fanaattisia biljardin harrastajia. Samaan aikaan peliä on pelattu hämärissä kapakoissa ja peliluolissa, missä erikoiset huijarit ja pikkurikolliset ovat yrittäneet hankkia sillä elantonsa. Hieman karrikoiden voisi sanoa, että keskiluokka löysi biljardin vasta 1900-luvun loppupuolella – 500 vuotta biljardin syntymän jälkeen. Matka kohti Olympialaisia saattoi alkaa…

Biljardin alkuvaiheet

Biljardin juuret juontuvat keskiajalla ulkona pelatusta, lähinnä krokettia muistuttavasta pelistä. Joskus 1400-luvulla peli on viety sisätiloihin ja nostettu pöydälle pelattavaksi. Vanhin säilynyt dokumentti on kauppakirja vuodelta 1470, jolloin Ranskan kuningas Ludwig XI osti itselleen biljardipöydän. Useat asiakirjat ja kertomukset vahvistavat biljardin olleen 1500-luvulla varsin yleinen harrastus Ranskan ylimmissä yhteiskuntaluokissa.

Ranskasta peli levisi myös muiden maiden ylhäisöjen piiriin. Erityisen suosion se näyttää saaneen Englannissa. Kerrotaan, kun Skotlannin kuningatar Mary vangittiin, hänen sallittiin ottaa biljardipöytänsä mukaan vankeuteen ja mestauksen jälkeen hänen ruumiinsa kiedottiin pöydästä irtirevittyyn verkaan.

Pian biljardipöydät yleistyvät myös majataloissa ja kapakoissa, ja niiden pitämisestä tehtiin yleensä luvanvarainen elinkeino - Ranskassa vuodesta 1610 alkaen.

Ensimmäinen kirja, joka sisälsi biljardin opetusta, La Maison de Jeux Academiques julkaistiin Pariisissa 1665.

Se että biljardilla jo siihen aikaan, kauan ennen Hollywoodia, oli myös toiset kasvot, kertoo Charles Cotton siitä kirjassaan The Complete Gamester, joka julkaistiin Englannissa 1674. Cotton antaa varsinaisia pelaamista koskevien sääntöjen ja neuvojen lisäksi varoituksia huijareista ja näiden käyttämistä keinoista. Hän mm. varoittaa pahaa aavistamattomia matkailijoita pelureista, jotka ensin vaikuttavat onnettomilta tunareilta, mutta pelipanosten kasvaessa osoittautuvat todellisiksi taitureiksi.

Ei olekaan ihme että ihmiskunnan säädyllisyydestä huolestuneet piirit ovat kautta aikojen yrittäneet muiden huvitusten ohella kieltää biljardin. Varhainen esimerkki tästä on Cromwellin Englannissa säätämä laki vuonna 1656. Historian kirjat kertovat että myös tässä tapauksessa - kuten niin usein muissakin - kielto vain lisäsi kansan kiinnostusta ja heidän pelihalujaan.

Englantilaiset uudisasukkaat toivat biljardin mukanaan Amerikkaan. Monet matkakertomukset 1700-luvun alkupuolelta kuvaavat tapahtumia majatalojen ja saluunoiden elämästä biljardipöydän ääreltä. Ja kuten Euroopassa myös täällä löytyi biljardin vastustajia ja pelaaminen olikin kiellettyä pyhäpäivisin lähes koko Englannin siirtomaavallan ajan.

Myös George Washingtonilla oli biljardipöytä ja hänen sanotaan olleen varsin taitava pelaaja. Kun sitten Valkoinen Talo rakennettiin, niin se sisustettiin myös biljardipöydällä. Väitetään, että monet presidentit ovat viettäneet huomattavan osan ajastaan virka-asuntonsa biljardihuoneessa. Peliin liittyviä tunteita kuvaa kuitenkin hyvin se, miten vuoden 1828 vaaleissa presidentti John Quincy Adams yritettiin todistaa moraalittomaksi, vetoamalla hänen biljardiharrastukseensa.

Biljardin tulo Suomeen

Tammisaaressa syntynyt Anders Byström oli siirtynyt Turun kautta Tukholmaan saatuaan oikeudet ulkomaankaupan tekoon. Nuori tukkukauppias ei kuitenkaan menestynyt ja hän muutti Helsinkiin 1753, koska uskoi Viaporin linnoitustöiden tarjoavan hänellekin uusia taloudellisia mahdollisuuksia. Vuonna 1754 hän pääsi Viaporiin ravintolan pitäjäksi ja hankki ensitöikseen myös erioikeuden biljardin pitoon. Tämä olikin jotain aivan uutta näillä seuduilla.

Kun kuninkaan onnettomat sotaseikkailut Euroopassa johtivat suurten joukkojen siirtoon Pommeriin, keskeytettiin Viaporin rakentaminen 1757. Tämä teki Byströmin ravintolan tappiolliseksi ja hän muutti Helsinkiin. Ostettuaan pakkohuutokaupassa Peronin majatalon, hankki hän myös heti oikeudet pitää biljardia siinä. Byströmistä tuli myöhemmin Helsingin pormestari.

Turun ensimmäisen biljardisalin avasi hovioikeuden asianajaja Adolf J. Neuman vuonna 1773. Hänen kuoltuaan, möi leski oikeudet luutnantti Erik Nordenbergille, ja vuodesta 1784 alkaen salilla tarjoiltiin maistraatin luvalla ”likööriä ja muita siihen verrattavia juomia”. Turun viranomaiset epäsivät kuitenkin kaikki muut biljardisalia koskevat lupahakemukset, vedoten siihen että uudet salit vain houkuttelisivat nuoria tuhlaamaan aikansa ja rahansa. Vasta 1815 myönnettiin seuraavat luvat Turussa - tämän jälkeen biljardin harrastus kasvoi nopeasti.

Myös muualla Suomessa alkoi biljardi yleistyä 1800-luvulla. Mm. Porvoon ensimmäinen biljardi avattiin valtiopäivien yhteydessä 1809 ja vuosisadan loppuun mennessä niitä oli Helsingissä jo 20. Esimerkiksi Karl Königissä oli kolme pöytää. Tähän aikaan biljardi oli maassamme kuitenkin pääasiassa sivistyneistön harrastus, kun taas keilailu oli käsityöläisten ja alemman tason kapakoiden asiakaskunnan harrastus. Eikä uskonnolliset piiritkään pitäneet biljardia aivan niin paheellisena kuin esim. kortinpeluuta.

Vastustusta kuitenkin löytyi. Esim. kenraalikuvernööri Zakrevski käski v. 1827 raatihuoneessa sijainneen kellariravintolan biljardeineen suljettavaksi. Jostain syystä käskyä ei kuitenkaan pantu käytäntöön ja paikka oli toiminnassa aina vuoteen 1837 – kunnes koko rakennus purettiin.

Tampereen ensimmäinen biljardisali suljettiin viiden vuoden toiminnan jälkeen 1830 - historioitsija Voionmaan mukaan ”kaupunkilaisten moukkamaisuuden vuoksi”.

Peli kehittyy kohti nykyistä muotoansa 1800-luvulla

Se biljardi, jota pelattiin Cottonin Englannissa ja Byströmin Suomessa, poikkesi aika lailla nykyisestä pelistä. Ulkopelistä periytyneet portit ja keilat olivat kylläkin jo 1800-luvulle tultaessa jääneet unholaan ja käyrät mailat vaihtuneet suoriin keppeihin, mutta pöydät ja välineet eivät vielä olleet kehittyneet sellaisiksi että tänä päivänä vaadittava tarkkuus ja kierteiset lyönnit olisivat olleet mahdollisia.

Ranskalainen kapteeni François Mingaud keksi 1800-luvun alkupuolella laittaa nahan kepin päähän, mikä mahdollisti erilaisten kierrelyöntien kehittymisen. Thurston ryhtyi 1830-luvulla varustamaan biljardipöytänsä kivipohjalla - ja sen jälkeen, kun Charles Goodyear oli keksinyt raakakumin vulkanoinnin, patentoi hän kumivallin 1845. Vasta nämä välinekehitykset mahdollistivat biljardin kehityksen kohti nykymuotoaan.

Mingaudin tarina on erikoinen. Hän sai 10 vuoden vankeustuomion sodittuaan sisällissodassa väärällä eli hävinneiden puolella. Vankilassa oli biljardi, ja siellä hän oppi pelaamaan. Siitä, miksi hän keksi varustaa puupäisen keppinsä nahalla, ei ole varmaa tietoa, mutta kerrotaan että kepin kärki olisi haljennut ja hän korjasi sen nahanpalalla, jonka leikkasi saappaastaan. Tarua tai totta, mutta nopeasti hän oivalsi keksintönsä mahdollisuudet. Hän kehitti kierrelyönnit, mm. ylhäältäpäin lyötävän massée-lyönnin. Hän julkaisi kehitelmistään kirjan vapautumisensa jälkeen 1827 ja ryhtyi elättämään itsensä kiertävänä taitolyöntitaiteilijana.

Pelisäännöt ja –muodot kehittyivät kuitenkin erilailla eripuolilla maapalloa. Keskinäinen vuorovaikutus oli pientä. Kun suuret pöytä- ja välinevalmistajat patentoivat omat keksintönsä, syntyi eri standardit eri maissa. Tärkeimpien suuntien ollessa amerikkalainen monipallopeli Pool, englantilainen biljardi (English Billiards) ja pussittomilla pöydillä pelattava ranskalainen Carambole. Useissa maissa pelattiin kuitenkin pääasiassa jonkinlaisia kansallisia pelejä, jotka usein sekä säännöiltään että välineiltään saattoivat poiketa toisistaan aikalailla.

Kun sitten 1900-luvun loppupuolella amerikkalaisen poolin 9-pallo ja englantilaisten Snooker suosiossa syrjäyttivät edelläkävijänsä ja ryhtyivät leviämään ympäri maailmaa, luotiin nykyinen tilanne missä kansainvälisiä biljardilajeja on käytännössä kolme: (9-pallo, 8-pallo ja jossain määrin straight pool), Snooker ja Carambole (ensisijaisesti kolmen vallin kara).

Biljardissa ryhdytään kilpailemaan

Jos biljardi oli aikaisemmin ollut joko puhdas ajanviete tai raaka rahapeli, tuli siitä 1800-luvun puolenvälin jälkeen myös kilpailulaji. Sekä Poolissa, English Billiardissa että Carambolessa ruvettiin järjestämään MM-otteluita. Yleisöä saattoi olla paikalla tuhansittain ja otteluita uutisoitiin lehtien etusivuilla. Voittajat tienasivat myös hyvin ja heistä tuli tunnettuja julkkiksia. Rahapalkinnoista ja otteluiden yhteydessä järjestetyistä vedonlyönneistä johtuen, biljardi ei missään vaiheessa täyttänyt sen ajan ihanteita puhtaasta urheilusta. Mestareita kuitenkin ihailtiin, ja esim. Willie Hoppe liikkui filmitähtien seurassa ja kutsuttiin illalliselle Valkoiseen Taloon.

Biljardin suosio jatkoi kasvuaan aina 1930-luvulle asti, kunnes lama lähes lopetti koko lajin. Ihmisillä ei ollut varaa pelata - ja valtaosa biljardisaleista sekä Amerikassa että Euroopassa sulkivat ovensa. Pöytä- ja välinevalmistajat menettivät asiakkaansa ja monet joutuivat vararikkoon. Kilpailutoiminta jatkui, mutta kulta-ajat olivat ohi.

Lajin uusi tuleminen

Biljardin lama jatkui vielä pitkälle toisen maailmansodan jälkeen. Biljardi ei sopinut sen ajan arvomaailmaan. Yhteiskuntia rakennettiin sodan tuhoista. Kodin perustaminen ja työura olivat harrastusta tärkeämpiä. Nuoret miehet avioituivat aikaisempaa nuorempina, eikä harrastuksiin ollut aikaa. Ainoat paikat, joissa biljardia vielä arvostettiin, olivat rahakkaat herra-klubit - ja ne alimman luokan kapakat, joiden asiakkaita ei myöskään työ tai koti pahemmin häirinnyt.

Biljardin uusi tuleminen alkoi vasta 1960-luvulla, kun ihmisillä rupesi taas olemaan ylimääräistä rahaa ja aikaa. Paul Newmanin menestyselokuvat The Hustler (1959) ja Colour of Money (1986) herättivät kuitenkin taas nuorten kiinnostuksen biljardiin ja amerikkalaisen Poolin maailmanvalloitus alkoi. Kun monissa maissa - eritoten Englannissa - huomattiin biljardin sopivuus TV-lajiksi, kiihtyi lajin kasvu. Esim. Snookerin esittäminen EuroSportissa toi aikaisemmin lähes vain Britteinsaarilla pelatulle lajille uusia harrastajia ympäri Eurooppaa.

Pool valloitti ensin 1960-luvulta alkaen Ruotsin ja Saksan, ja kasvoi näissä maissa nopeasti biljardin ykköslajiksi. Kun muut maat rupesivat seuraamaan perässä, perustettiin Poolin eurooppalainen kattojärjestö European Pocket Billiard Federation (EPBF) v. 1978. Nykyään tähän liittoon kuuluu 32 maata ja useimmissa Pool on ykköslaji.

Olympiastatus

Koska biljardissa ei ole ollut vastaavanlaisia liittoriitoja, kuten eräissä muissa lajeissa, ovat eri pelimuotojen parhaat pelaajat pääsääntöisesti aina kilpailleet toisiaan vastaan. Biljardin ongelmana on ensisijaisesti ollut eri lajien välinen ”kateus” ja kyvyttömyys yhteistyöhön. Vasta yhteinen unelma, pääsy Olympialaisiin, sai kolmen eri biljardimuodon maailmanliiton saman pöydän ääreen ja perustamaan 1990-luvun alussa yhteisen kattojärjestön, World Confederation of Billiard Sport.

KOK hyväksyi biljardin olympiakelpoiseksi urheilulajiksi vuonna 1998. Milloin ensimmäiset biljardin pelaajat taistelevat olympiamitaleista, on tätä kirjoitettaessa vielä auki. Biljardi oli yhtenä ehdokkaana Ateenan kisoihin 2004 valittavista uusista lajeista. Muut ehdokkaat olivat squash, keilailu, tekninen uinti, karate ja vesihiihto. KOK ei kuitenkaan hyväksynyt yhtään uutta lajia näihin kisoihin.

Kilpailutoiminta Suomessa

Kilpailutoiminta pääsi Suomessa vauhtiin 1960-luvulla ja Suomen Biljardiliitto perustettiin 1973. Liiton perusti yhdeksän seuraa. Tänään liittoon kuuluu lähes 80 jäsenseuraa ja se kuvastanee lajin kasvua, vaikkakin valtaosa biljardin harrastajista ei kuulu mihinkään seuraan, vaan harrastavat lajia puhtaasti ajanvietteenä eivätkä vakavana kilpailulajina. Liiton alaisia kilpailulisenssin omaavia pelaajia on noin 500, joista naisia 30. Määrä on kuitenkin murto-osa eri ”pubi-liigoihin” osallistuvien harrastajien lukumäärästä.

Liiton alkuaikoina ainoa kilpailulaji Suomessa oli Kaisa, alkuperäiseltä nimeltään Karoliina. Kaisa poikkeaa sekä säännöiltään että pelivälineiltään jonkin verran kansainvälisistä ”sisaristaan”. Peliä pelataan ainoastaan Suomessa, mutta vastaavia suuria palloja käytetään myös venäläisissä biljardipeleissä. Kaisan SM-kisoja on järjestetty vuodesta 1968 lähtien. Nykyiset luokat ovat: miehet, nuoret ja seurajoukkueiden SM sekä ikä-miehet yli 50v. ja yli 60v..

EuroSport loi 1980-luvulla myös Suomeen Snooker-boomin ja siitä lähtien myös tässä lajissa on järjestetty kilpailuja. Valitettavasti eräät salinpitäjät halusivat yksin hallita tämän lajin toimintaa ja perustivat Suomen Snookerliiton. Liittoriidat haittasivat kehitystä ja ylilyönnit katkaisivat keskusteluyhteydet. Valitettavasti Snooker-boomi loppui yhtä nopeasti kuin se oli alkanut ja suurin osa saleista lopettivat toimintansa. Uudet henkilöt liittojen johdossa näkivät onneksi asiat uudessa valossa ja löysivät yhteisymmärryksen. Vuonna 1998 kaikki snookerin pelaajat liittyivät taas Suomen Biljardiliiton ja Snookerliiton toiminta on lakkautettu. Snookerissa ratkaistaan Suomen mestaruus miesten ja nuorten luokissa.

Snookerin hiipuessa, alaa valtasi Pool. Poolissa kilpaillaan kolmessa eri pelimuodossa: 9-pallossa, 8-pallossa ja Straight Poolissa. Mestaruuksista kisaavat miehet, naiset sekä nuoret alle 18v. ja alle 16v. että yli 40v. seniorit. Lisäksi ratkotaan seurajoukkueiden SM.

Naiset biljardissa

Vanhoissa hoveissa biljardi oli sukupuoleen katsottuna tasa-arvoinen harrastus. Sitä pelasivat yhtälailla kuninkaat kuin kuningattaret. Legendaarinen on Ranskan kuningattaren Marie Antoinetten maila. Se oli valmistettu norsunluusta ja koristeltu jalokivin. Valitettavasti ”keppi” on kadonnut ja se tunnetaan vain aikakirjojen kuvauksista. Kuningattaren kerrotaan myös olleen taitava pelaaja eikä Ludwig-miehestä kuulemma ollut kunnon vastusta.

Muuten biljardi on ollut täysin miehinen laji. Naisten läsnäolokin biljardisaleissa on katsottu sopimattomaksi ja se on usein ollut kokonaan kiellettykin. Herra-klubeihin ei naisia päästetty yleensäkään ja paremmissa piireissä kieltoa perusteltiin usein sillä, että herrasmies ei esiinny ilman takkia naisten seurassa. Ja koska biljardia on paha pelata takki päällä, ei naisia voinut päästää sisälle saliin. Savuisiin peliluoliin taas uskaltautuivat ainoastaan nk. ”huonomaineiset naiset”.

Ajat ovat onneksi muuttuneet. Pool, joka biljardilajeista on vasta-alkajalle helpointa, on myös pudottanut naisten kynnystä kokeilla lajia - ja sen myötä heidän osuutensa harrastajista on jatkuvasti kasvussa. USA:ssa arvioidaan, että yli 20% biljardin harrastajista on naisia ja että heidän osuutensa kasvaa jatkuvasti. Siellä on myös hyvin toimiva naisten ammattilaisliiga, jonka palkintorahat ovat lähes miesten luokkaa. Suomessa naisten osuus ei ole yhtä suuri, mutta jos se ennen Poolin tuloa oli lähes nolla, on se kuitenkin kymmenessä vuodessa kasvanut muutamaan prosenttiin.

Henry Grahn